Syksyn suosikkeja

Olen viime aikoina innostunut oikeastaan kaikesta, mitä teen, joten teki mieli jakaa blogiin muutamia syksyyn sopivia suosikkiasioita.

harari homo sapiens kirja

Sapiens – Ihmisen lyhyt historia. Yuval Noah Hararin jo vuonna 2011 ilmestynyt kirja kertoo koko ihmisen historian ja tarjoaa todella kiinnostavia ja helposti lähestyttäviä näkökulmia koko ihmiskunnan historiaan,  käyttäytymiseemme, tulevaisuuteen, sekä esimerkiksi kapitalismiin ja rahaan. Luin kirjan italiaksi ja kirjan italiankielinen otsikko ”Da animali a dèi” (eläimistä jumaliksi) summaa erinomaisesti sisällön.

“You could never convince a monkey to give you a banana by promising him limitless bananas after death in monkey heaven.”     Yuvan Noah Harari

Mr.Robot. En yleensä innostu sarjoista ollenkaan, paitsi niistä hyvistä. Jotain kertoo, että viimeisen viiden vuoden aikana olen katsonut yhteensä neljä sarjaa (GoT, Breaking Bad, How to get away with a murder ja nyt tämän). Mr. Robot on kiinnostavasti ja elokuvallisesti kuvattu draamasarja, jonka keskiössä on loistavan roolin tekevä cracker ja psykopaatti Elliot Alderson (Rami Malek). Sarjaa on vaikea kuvailla spoilaamatta, mutta kantavina teemoina ovat tekoäly, hakkerointi, suuryritysten kasvava valta ja teknologian negatiivinen vaikutus ihmisiin.

milano streets

HIIT. Okei, vaikka kuinka yritän väittää muuta, niin liikunta on minulle pakollinen paha. Tuleehan siitä aina jälkeenpäin hyvä ja tyytyväinen voittajaolo, mutta kuka muka nauttii oikeasti hengästymisestä ja rasittavista liikkeistä, varsinkaan jos ulkona sataa ja palelee ja salilla tunnet kaiken muun epämukavan lisäksi sata silmäparia hikisessä takapuolessasi? No minä en, joten pitkiä kävelyjä ja vuorikiipeilyä lukuunottamatta olen korvannut kaiken liikunnan hiittaamisella. Treeniin menee nykyisin 15 min päivässä ja tulokset ovat parempia kuin ennen. HIIT-treenini on seuraava: 10xpunnerrus, 10xburpee ja 10xsquat, näiden sarjojen toisto ilman taukoja 15 min ja sinä se. Teen tämän noin joka toinen päivä, jonka lisäksi parina päivänä viikossa teen googlesta sattumalta löytämäni Bruce Lee -vatsalihastreenin.

Uuden kielen opiskelu. Olen jo pidempään pohtinut, että olisi tosi hyödyllistä ja kivaa osata venäjää, kiinaa tai (ja) arabiaa. Olen viimein ryhtynyt tuumasta toimeen! Pääsin jo venäjän opiskelussa hyvään alkuun, mutta totesin alue ei kiinnosta kulttuurillisesti tarpeeksi. Arabia taas tuntuu etäiseltä ja vaikealta, joten kiina it is. Kiinan historian kurssi on ollut muuten yliopistoaikani parhaimpia ja mielenkiintoisia ja kiinan kieli on täynnä hykerryttävää ja kiinnostavaa logiikkaa. Esimerkiksi kāixīn (开心), olla onnellinen -sanan kirjaimellinen käännös on ”avata sydän”,ja nánkàn (难看), ruma on kirjaimellisesti: vaikea katsoa.

milano streets

Vanhat kunnon trumpettihousut. Ah, miten raikkailta nämä tuntuvat ja näyttävät kymmenen vuoden skinny-vaiheen jälkeen. Ja siitä puheen ollen, tiedättekö mistä tietää tulleensa oikeasti vanhaksi? Siitä, että jokin asia tulee jo toista kertaa muotiin. Positiivista on sentään se, että mahdun samoihin housuihin, kun seiskaluokkalaisena.

Frank Ocean, Channel Orange -levy. Vanha suosikki, jonka luulin soittaneeni puhki ensimmäisenä Milanon syksynä. Hassua, että tulin palanneeksi tähän aivan alitajuisesti juuri nyt, luultavasti viimeisenä Milanon syksynä…