Dear diary,

koko pitkä, kuuma ja ihana kesä meni nopeasti ja syksy tuntuu todella tällä viikolla saapuneen Milanoon. Vaikka ulkona tarkenisi vielä t-paidalla ja sandaaleissa, ilmassa on selkeästi syksyn kirpeyttä ja yhtäkkiä tekeekin mieli vetää takki päälle ja bootsit jalkaan ja unohtaa taas hetkeksi kevyet, ihanat huitulat. Uuteen vuodenaikaan on valmis, vaikka syksyyn liittyykin aina jotain merkillistä haikeutta.

Vannoin jo ajat sitten jääväni eläkkeelle näistä hommista, mutta castingeissa on käyty ja taas tänä aamuna taapersin via Montenapoleonelle kohti erästä showroomia (huoh. think the money.) sulautuen muun muotikansan joukkoon. Vaikka oma arkipukeutumiseni on melko mitäänsanomatonta, niin muotiviikot ovat suuri inspiraatio ja ihaluni kohde. En ole kiinnostunut myöskään muotiviikkojen bileistä ja meluisista klubeista (vanhuus!), mutta päiväsaikaan kaduilla näkee hätkähdyttävää tyylitajua ja luovuutta, jota ei voi kuin ihailla. Ehdottomasti Milanossa asumisen parhaita puolia.

milano galleria vittorio emanuele ii

Siihen liittyen, olemme alkaneet Italon kanssa vakavasti suunnitella Milanosta poistumista. Tähän kaupunkiin on meillä molemmilla vahva viha-rakkaus -suhde. Täällä meillä olisi kaikki, ja toisaalta usein tuntuu, ettei oikein mitään. Jos suunnitelmat menevät toivotusti saattaa olla, että maisema vaihtuu pienempään kaupunkiin, mutta monta muuttujaa on vielä mukana.

english breakfast lontoo hampstead

Kävimme haukkaamassa happea viime viikolla ystävien luona Lontoossa ja onnistuin jo hetken elävästi kuvittelemaan itseni lontoottareksi. Ainakin siihen asti kunnes havahduin siihen, että taivas on koko ajan roikkuvan harmaa (ja on ollut samanlainen myös jokaisella kymmenellä edellisellä kerralla), eikä minua kiinnostavissa paikoissa pääse liikkumaan tavallisena päivänä eteen eikä taakse, ja kunnes vilkaisin Milanon säätiedotusta (15 lämpöasteen ero ja aurinkoa), muistin elävät piazzat, toripäivän, aperitiivit, ja huolettoman italia-attituden. Lontoo on ihana, ja ihanaa on myös se, että sinne lentää Milanosta alle kahdessa tunnissa. Jälleen yksi Milanon parhaita puolia – täältä pääsee nopeasti pois.