10 faktaa minusta

rampa

1. En osaa ajaa autoa. Varsinkin Italiassa yli 20-vuotiaana tunnen itseni aivan kummajaiseksi ja tällä lausahduksella pääsee kunniavitriiniin museossa. Minulla ei myöskään ole mitään aikomuksia mennä autokouluun.

2. En osaa myöskään tanssia. En sitten yhtään! En tarkalleen tiedä, mistä se johtuu, sillä olen muutoin motorisesti taitava, ja sen lisäksi hyvin rytmitajuinen. Ihailen valtavasti ihmisiä, jotka osaavat tanssia!

3. Olen hyvin musikaalinen. Soitin korvakuulolta kappaleita päiväkoti-ikäisenä, tunnistan kappaleet ensimmäisestä tahdista ja olen säveltänyt levyllisen pianomusiikkia. Mikään muu taidemuoto ei aiheuta väristyksiä tai nosta kyyneliä silmiin yhtä paljon kuin musiikki.

4. Edellisestä huolimatta, en nykyisin juuri koskaan kuuntele musiikkia. En tajua ihmisiä,  jotka kävelevät napit korvilla koko ajan. Nautin mielummin kulloisenkin paikan omasta äänimaailmasta ja silloin kun kuuntelen musiikkia, haluan kuunnella vain musiikkia, enkä vain antaa sen soida taustalla.

5. Keräilen asioita: viinipullon korkkeja (vain itse juotuja), astioita (sopivan ohuita ja enimmäkseen indigonsinisiä), sitrushedelmien käärepapereita, sikarirasioita (puisia) ja pelikortteja.

6. En juurikaan suunnittele tulevaisuutta tai muutenkaan asioita ennakkoon. Ajatus elämäni 5-vuotissuunnitelmasta on aivan absurdi. Minulla ei ole aavistustakaan eikä tarvetta tietää nyt, mitä töitä haluaisin tulevaisuudessa tehdä, haluanko perhettä tai missä maassa asun.

7. En osaa edes perusmatematiikkaa. Aivoni ovat varmaan väärin päin, sillä en koskaan koulussa tai muualla oppinut muuta kuin vihaamaan laskemista ja numeroita. Tästä on oikeasti merkittävää haittaa arkielämässä, ja sen lisäksi tunnen itseni suunnattoman tyhmäksi. Tulen joskus ehkä kertomaan muistelmissani, kuinka läpäisin lukion lyhyen matikan…

8. Suhtaudun skeptisesti lähes kaikkeen, erityisesti horoskooppeihin, mutta luen niitä silti aina innoissani, ja löydän niistä aina jotain peilattavaa.

9. Puhun viittä kieltä ja haluaisin seuraavaksi opiskella kiinaa opittuani, että sanan ’ruma’ kirjaimellinen käännös kiinaksi on ’vaikea katsoa’.

10. Katselen asioita jatkuvasti sillä silmällä, että saisiko niistä hienon kohtauksen tulevaan elokuvaani (johon ei ole vielä edes käsikirjoitusta).

Lue lisää:

4 kommenttia artikkeliin ”10 faktaa minusta

  1. Wow, levyllinen pianomusiikkia! Kaikki aina sanoo, että musikaalisuus ja matemaattisuus kulkee käsikädessä. No ei kyllä aina kulje. Soitin 12 vuotta pianoa ja olin matikassa aivan surkea. Mun poikaystäväni on fyysikko ja osaa tehdä ihan mitä vaan, mutta ei laulaa 😀
    Ja viittä kieltä! Nostan hattua. Hyvä kun osaan suomea ja englantia.

    1. Ai sanovat vai? 😀 no poikkeushan vahvistaa aina säännön… Minä ja numerot emme kertakaikkiaan tule toimeen keskenämme!
      Olen itsekin yllättynyt kielipäästäni, en ole esimerkiksi koskaan varsinaisesti opiskellut italiaa tai espanjaa, mutta olen vain joutunut oppimaan kumpaakin olosuhteiden pakosta.
      Kiva kun kommentoit Maarit Johanna, sun blogissa on kanssa todella innostavia pohjoisen matkavinkkejä! 🙂

  2. Musiikin voima, se on kyllä mieletön. Hyvä musiikki vaikuttaa samantien syvälle sisimpään. En kuitenkaan itsekään täysin ymmärrä ihmisiä, jotka ovat aina kuulokkeet päässä. Esim. jotkut menevät metsään juoksemaan musiikkia kuunnellen. Se äänimaailma siellä on niin rauhoittava, etten itse vaihtaisi sitä musiikkiin mitä voi kuunnella missä tahansa muuallakin.

    1. Juuri tätä tarkoitan! Ja vaikka paikka olisikin kauniin metsän sijaan vain kaikuva asemahalli tai supermarketti, niin musiikki aiheuttaa siltikin liian out of the place -kokemuksia. Tajuan tosin, että monille se tunne saattaa olla se tarkoitus.. Kiinnostavaa! Kiva kun kommentoit. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.